 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 01:32:23 GMT |
|
|
 | www.hesekebab.com on sitten näköjään lyöty kiinni Hesburgerin lakimiesarmeijan toimesta. Lueskelin sitä huvikseni muutaman kerran ja palaute näytti olleen aika tasapuolista. Silmään pisti kuitenkin se että useat kirjoittajat väittivät olevansa Heseläisiä jotka kierrättivät lattialle pudonneita pihvejä, räkivät ja jopa masturboivat asiakkaiden ruokiin. Syynä mainittiin usein kosto kun on kuulemma niin ankea työpaikka. Koko ajatuskin on todella kuvottava ja siten helppo laittaa häirikköjen nimiin. Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei kohdistunut mihinkään muuhun pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut ainakin parista tapauksesta jossa tälläista on epäilty.
Ei sen puoleen etteikö vastaavanlaista voisi tapahtua missä tahansa ruokalassa mutta ihmetyttää vaan tuo sivujen pakkosulkemisen ajoitus. Sanotaan ettei savua ilman tulta. Luulisi kyllä että ihmiset ennenminkin tukisivat Suomalaista yritystä joka yrittää kilpailla maailmanlaajuisia ketjuja vastaan kuin aiheetta panettelisivat sitä. Onko kenelläkään tarkempaa tietoa moisesta sikailusta ja noiden juttujen todenperäisyydestä?
Taidan kyllä itse unohtaa koko Hesen ihan noin varmuuden vuoksi. :-(
Peter
|
|
 | | From: | Ville Häkkinen | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Fri, 21 Jan 2005 17:58:21 GMT |
|
|
 | Mix muuten yleensäkään käyt pikamössölässä? "Peter Steppe" kirjoitti viestissä:HSDHd.35750$Ta2.3084@fe2.texas.rr.com... > www.hesekebab.com on sitten näköjään lyöty kiinni Hesburgerin > lakimiesarmeijan toimesta. Lueskelin sitä huvikseni muutaman kerran ja > palaute näytti olleen aika tasapuolista. Silmään pisti kuitenkin se että > useat kirjoittajat väittivät olevansa Heseläisiä jotka kierrättivät > lattialle pudonneita pihvejä, räkivät ja jopa masturboivat asiakkaiden > ruokiin. Syynä mainittiin usein kosto kun on kuulemma niin ankea > työpaikka. Koko ajatuskin on todella kuvottava ja siten helppo laittaa > häirikköjen nimiin. Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei kohdistunut > mihinkään muuhun pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut > ainakin parista tapauksesta jossa tälläista on epäilty. > > Ei sen puoleen etteikö vastaavanlaista voisi tapahtua missä tahansa > ruokalassa mutta ihmetyttää vaan tuo sivujen pakkosulkemisen ajoitus. > Sanotaan ettei savua ilman tulta. Luulisi kyllä että ihmiset ennenminkin > tukisivat Suomalaista yritystä joka yrittää kilpailla maailmanlaajuisia > ketjuja vastaan kuin aiheetta panettelisivat sitä. Onko kenelläkään > tarkempaa tietoa moisesta sikailusta ja noiden juttujen > todenperäisyydestä? > > Taidan kyllä itse unohtaa koko Hesen ihan noin varmuuden vuoksi. :-( > > > Peter > > > > > >
|
|
 | | From: | Pasi Pikkupeura | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Fri, 21 Jan 2005 19:14:01 GMT |
|
|
 | "Ville Häkkinen" kirjoitti: > Mix muuten yleensäkään käyt pikamössölässä?
Hampurilaiset on hyviä. Esimerkiksi Mäkkärissä McFeast ja El Maco ovat hyviä. Eniten tykkään kuitenkin Scan Burgerin isoista hampurilaisista.
-- http://www.nic.fi/~ppikkupe/
|
|
 | | From: | Seismo Malm | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | 22 Jan 2005 08:38:09 +0300 |
|
|
 | On Fri, 21 Jan 2005 19:14:01 GMT, Pasi Pikkupeura wrote: >"Ville Häkkinen" kirjoitti: >> Mix muuten yleensäkään käyt pikamössölässä? > >Hampurilaiset on hyviä. Esimerkiksi Mäkkärissä McFeast ja >El Maco ovat hyviä. Eniten tykkään kuitenkin Scan Burgerin >isoista hampurilaisista. > > >-- >http://www.nic.fi/~ppikkupe/
Onkos kenenkään muun mielestä mäkkärin hampurilaisten sämpylä huonontunut viimeaikoina ? Mä käyn satunnaisesti hampurilaisella (duuni helsingin herttoniemessä eli ei hirveästi tarjontaa, perushampurilainen+caputsino kustantaa 2,60 ja on musta ihan ok lounas) ja nyt parina kertana sämpylä on ollut jotenkin vetelän oloinen. Saattaa tietysti johtua siitä että toi mäkkäri rempattiin juuri ja "keittiökin" saattoi mennä uusiksi.
Mä käyn vierailla paikkakunnilla aika useasti mäkkäreissä kahvilla. Kahvi on parempaa kuin monessa kahvilassa.
seismo malm
|
|
 | | From: | Risto Widenius | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | 20 Jan 2005 09:01:11 +0200 |
|
|
 | "Peter Steppe" writes: > Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei kohdistunut mihinkään muuhun > pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut ainakin parista > tapauksesta jossa tälläista on epäilty.
Tätä spermatarinaa pikaruokaloista on kerrottu jo kolmekymmentä vuotta. Todennäköisesti sata vuotta aikaisemmin sitä kerrottiin stroganoffista. Lue Bengt af Klintberg: Råttan i pizzan. Neofobia on evoluution kannalta motivoitu, mutta nykymaailmassa irrationaalinen appendiksi.
-- jag mådde jättedåligt
|
|
 | | From: | Kare Pietilä | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Sat, 22 Jan 2005 12:03:12 +0200 |
|
|
 | Risto Widenius wrote: > Tätä spermatarinaa pikaruokaloista on kerrottu jo kolmekymmentä > vuotta. Todennäköisesti sata vuotta aikaisemmin sitä kerrottiin > stroganoffista.
Kannattaa kuitenkin huomata, ettei tämä todista oikeastaan yhtään mistään yhtään mitään. Tiedon valossa voi kuitenkin olettaa, että maailmassa on ehkä jopa huomattava määrä fin- ninaamoja joiden mielestä on ihan vitun siistii nykäistä räkälimppi poliisin lounashampurilaiseen kun jossain leffas- sakin tehtiin niin.
Toisaalta ei liene sattumaa, että ruokapaikkojen avokeittiöt ovat yleistyneet. Se on luotettava tapa varmistaa, että esim. juuri hygienia-asiat pysyvät järjestyksessä ilman erillistä paimentamista. -- Byrgcn hgryvnf!
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 11:14:43 GMT |
|
|
 | "Risto Widenius" wrote in message news:slk6q8lh3c.fsf@venus.ling.helsinki.fi... > "Peter Steppe" writes: >> Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei kohdistunut mihinkään muuhun >> pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut ainakin parista >> tapauksesta jossa tälläista on epäilty. > > Tätä spermatarinaa pikaruokaloista on kerrottu jo kolmekymmentä > vuotta.
En ole ennen kuullut.
>Todennäköisesti
??????????????????????
>sata vuotta aikaisemmin sitä kerrottiin > stroganoffista. Lue Bengt af Klintberg: Råttan i pizzan. Neofobia on > evoluution kannalta motivoitu, mutta nykymaailmassa irrationaalinen > appendiksi. > > -- > jag mådde jättedåligt
|
|
 | | From: | Pasi Pikkupeura | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 13:31:37 +0200 |
|
|
 | "Peter Steppe" kirjoitti: > En ole ennen kuullut.
Nyt oli korkea aika. Kaikki muut on.
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 11:40:13 GMT |
|
|
 | "Pasi Pikkupeura" wrote in message news:41ef96a8$1_2@news.dnainternet.net... > "Peter Steppe" kirjoitti: >> En ole ennen kuullut. > > Nyt oli korkea aika. Kaikki muut on. > > Niin Suomessahan on talvella perin tylsää.
|
|
 | | From: | Pasi Pikkupeura | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 13:44:43 +0200 |
|
|
 | "Peter Steppe" kirjoitti: > Niin Suomessahan on talvella perin tylsää.
30 vuotta sitten ei ollut. Silloin pystyi menemään vaikka kavereiden kanssa ulos pelaamaan lätkää.
|
|
 | | From: | JK | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Sat, 22 Jan 2005 20:24:17 +0200 |
|
|
 | "Peter Steppe" kirjoitti viestissä:HSDHd.35750$Ta2.3084@fe2.texas.rr.com... >Silmään pisti kuitenkin se että useat kirjoittajat väittivät olevansa >Heseläisiä jotka kierrättivät lattialle pudonneita pihvejä,
Muuta en asiasta tiedä kuin, että kerran näin kun kanan pala jota minulle thetiin tippui lattialle ja siirrettiin sujuvasti kypsymään. Mainitsin asiasta vuoropäällikölle ja väitti tuon olevan mahdotonta. No, hyvältähän se silti maistui....
|
|
 | | From: | rj | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Mon, 24 Jan 2005 11:08:25 +0200 |
|
|
 | "JK" wrote in message news:csu5oh$g20$1@phys-news1.kolumbus.fi... > > "Peter Steppe" kirjoitti > viestissä:HSDHd.35750$Ta2.3084@fe2.texas.rr.com... > >Silmään pisti kuitenkin se että useat kirjoittajat väittivät olevansa > >Heseläisiä jotka kierrättivät lattialle pudonneita pihvejä, > > Muuta en asiasta tiedä kuin, että kerran näin kun kanan pala jota minulle > thetiin tippui lattialle ja siirrettiin sujuvasti kypsymään. Mainitsin > asiasta vuoropäällikölle ja väitti tuon olevan mahdotonta.
Vuoropäällikkö oli oikeassa: se on mahdotonta, koska Hesessä ei tiettävästi ole kanan paloja nähtykään. Erilaisia puristeita kyllä.
- KK
|
|
 | | From: | heinix | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 07:10:48 +0200 |
|
|
 | "Peter Steppe" kirjoitti viestissä:HSDHd.35750$Ta2.3084@fe2.texas.rr.com... > www.hesekebab.com on sitten näköjään lyöty kiinni Hesburgerin > lakimiesarmeijan toimesta. Lueskelin sitä huvikseni muutaman kerran ja > palaute näytti olleen aika tasapuolista. Silmään pisti kuitenkin se että > useat kirjoittajat väittivät olevansa Heseläisiä jotka kierrättivät > lattialle pudonneita pihvejä, räkivät ja jopa masturboivat asiakkaiden > ruokiin. Syynä mainittiin usein kosto kun on kuulemma niin ankea > työpaikka. Koko ajatuskin on todella kuvottava ja siten helppo laittaa > häirikköjen nimiin. Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei kohdistunut > mihinkään muuhun pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut > ainakin parista tapauksesta jossa tälläista on epäilty. > > Ei sen puoleen etteikö vastaavanlaista voisi tapahtua missä tahansa > ruokalassa mutta ihmetyttää vaan tuo sivujen pakkosulkemisen ajoitus. > Sanotaan ettei savua ilman tulta. Luulisi kyllä että ihmiset ennenminkin > tukisivat Suomalaista yritystä joka yrittää kilpailla maailmanlaajuisia > ketjuja vastaan kuin aiheetta panettelisivat sitä. Onko kenelläkään > tarkempaa tietoa moisesta sikailusta ja noiden juttujen > todenperäisyydestä? > > Taidan kyllä itse unohtaa koko Hesen ihan noin varmuuden vuoksi. :-(
Mistäs tuota tietää, ellei ole itse ollut tekemässä? Reality-Channelilta tulee aika ajoin ohjelma, jossa esitetään turva/vakoilukameranauhoja jenkkilästä, ja niistä päätellen kaikki on mahdollista; eräskin kokki krapuloissaan heittää laatat pitkin leipomon pöytää, ja pullahyllyjä pyyhkii liiat pois ja jatkaa hommiansa, toisessa pätkässä kustaan asiakkaan drinkkiin, räitään pihviin, tumpataan tupakka hampparileipään jne. joten voit luotta siihen että niin kauan kuin maailmassa on idiootteja, tuota tapahtuu myös suomessa. Jos jemmataan valvontakameroita kaikkiin hampurilais- keittiöihin, ja näytetään tallennukset tv;ssä, niin saattaa ko. tuotteen myynti kärsiä kolauksen.
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 11:09:41 GMT |
|
|
 | "heinix" wrote in message news:a3HHd.882$Y92.258@reader1.news.jippii.net... > > "Peter Steppe" kirjoitti > viestissä:HSDHd.35750$Ta2.3084@fe2.texas.rr.com... >> www.hesekebab.com on sitten näköjään lyöty kiinni Hesburgerin >> lakimiesarmeijan toimesta. Lueskelin sitä huvikseni muutaman kerran ja >> palaute näytti olleen aika tasapuolista. Silmään pisti kuitenkin se että >> useat kirjoittajat väittivät olevansa Heseläisiä jotka kierrättivät >> lattialle pudonneita pihvejä, räkivät ja jopa masturboivat asiakkaiden >> ruokiin. Syynä mainittiin usein kosto kun on kuulemma niin ankea >> työpaikka. Koko ajatuskin on todella kuvottava ja siten helppo laittaa >> häirikköjen nimiin. Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei kohdistunut >> mihinkään muuhun pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut >> ainakin parista tapauksesta jossa tälläista on epäilty. >> >> Ei sen puoleen etteikö vastaavanlaista voisi tapahtua missä tahansa >> ruokalassa mutta ihmetyttää vaan tuo sivujen pakkosulkemisen ajoitus. >> Sanotaan ettei savua ilman tulta. Luulisi kyllä että ihmiset ennenminkin >> tukisivat Suomalaista yritystä joka yrittää kilpailla maailmanlaajuisia >> ketjuja vastaan kuin aiheetta panettelisivat sitä. Onko kenelläkään >> tarkempaa tietoa moisesta sikailusta ja noiden juttujen >> todenperäisyydestä? >> >> Taidan kyllä itse unohtaa koko Hesen ihan noin varmuuden vuoksi. :-( > > Mistäs tuota tietää, ellei ole itse ollut tekemässä? > Reality-Channelilta tulee aika ajoin ohjelma, jossa > esitetään turva/vakoilukameranauhoja jenkkilästä,
En ole kyllä nähnyt vaikka on satelliittitoosa sekä Suomessa että USAssa.
|
|
 | | From: | heinix | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 20:05:42 +0200 |
|
|
 | "Peter Steppe" kirjoitti viestissä:VjMHd.37718$Ta2.33173@fe2.texas.rr.com... > > "heinix" wrote in message > news:a3HHd.882$Y92.258@reader1.news.jippii.net... >> >> "Peter Steppe" kirjoitti >> viestissä:HSDHd.35750$Ta2.3084@fe2.texas.rr.com... >>> www.hesekebab.com on sitten näköjään lyöty kiinni Hesburgerin >>> lakimiesarmeijan toimesta. Lueskelin sitä huvikseni muutaman kerran ja >>> palaute näytti olleen aika tasapuolista. Silmään pisti kuitenkin se että >>> useat kirjoittajat väittivät olevansa Heseläisiä jotka kierrättivät >>> lattialle pudonneita pihvejä, räkivät ja jopa masturboivat asiakkaiden >>> ruokiin. Syynä mainittiin usein kosto kun on kuulemma niin ankea >>> työpaikka. Koko ajatuskin on todella kuvottava ja siten helppo laittaa >>> häirikköjen nimiin. Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei kohdistunut >>> mihinkään muuhun pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut >>> ainakin parista tapauksesta jossa tälläista on epäilty. >>> >>> Ei sen puoleen etteikö vastaavanlaista voisi tapahtua missä tahansa >>> ruokalassa mutta ihmetyttää vaan tuo sivujen pakkosulkemisen ajoitus. >>> Sanotaan ettei savua ilman tulta. Luulisi kyllä että ihmiset ennenminkin >>> tukisivat Suomalaista yritystä joka yrittää kilpailla maailmanlaajuisia >>> ketjuja vastaan kuin aiheetta panettelisivat sitä. Onko kenelläkään >>> tarkempaa tietoa moisesta sikailusta ja noiden juttujen >>> todenperäisyydestä? >>> >>> Taidan kyllä itse unohtaa koko Hesen ihan noin varmuuden vuoksi. :-( >> >> Mistäs tuota tietää, ellei ole itse ollut tekemässä? >> Reality-Channelilta tulee aika ajoin ohjelma, jossa >> esitetään turva/vakoilukameranauhoja jenkkilästä, > > En ole kyllä nähnyt vaikka on satelliittitoosa sekä Suomessa että USAssa.
Avaa televiso, käännä näkyviin reality channel, ja odota; kyllä se sieltä tulee.
Mitä tulee tuohon "mälli hampurilaisen välissä" tarinaan, niin tuohon on helppo lääke; kun seisot jonossa, niin seuraa katseella kuinka monella siellä avokeittiössä on "mynan vatkaus" menossa ja jos kovin monella on, niin lounasta muualla. Jos runkkuja on vain yksi, niin katso mihin se tähtää ja tilaa jotain muuta. So Simple.
:)
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Fri, 21 Jan 2005 00:07:56 GMT |
|
|
 | "heinix" wrote in message news:KoSHd.1063$7a1.48@reader1.news.jippii.net... > > "Peter Steppe" kirjoitti > viestissä:VjMHd.37718$Ta2.33173@fe2.texas.rr.com... >> >> "heinix" wrote in message >> news:a3HHd.882$Y92.258@reader1.news.jippii.net... >>> >>> "Peter Steppe" kirjoitti >>> viestissä:HSDHd.35750$Ta2.3084@fe2.texas.rr.com... >>>> www.hesekebab.com on sitten näköjään lyöty kiinni Hesburgerin >>>> lakimiesarmeijan toimesta. Lueskelin sitä huvikseni muutaman kerran ja >>>> palaute näytti olleen aika tasapuolista. Silmään pisti kuitenkin se >>>> että useat kirjoittajat väittivät olevansa Heseläisiä jotka >>>> kierrättivät lattialle pudonneita pihvejä, räkivät ja jopa masturboivat >>>> asiakkaiden ruokiin. Syynä mainittiin usein kosto kun on kuulemma niin >>>> ankea työpaikka. Koko ajatuskin on todella kuvottava ja siten helppo >>>> laittaa häirikköjen nimiin. Kumma kyllä samanlaista kirjoittelua ei >>>> kohdistunut mihinkään muuhun pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen >>>> itsekin kuullut ainakin parista tapauksesta jossa tälläista on epäilty. >>>> >>>> Ei sen puoleen etteikö vastaavanlaista voisi tapahtua missä tahansa >>>> ruokalassa mutta ihmetyttää vaan tuo sivujen pakkosulkemisen ajoitus. >>>> Sanotaan ettei savua ilman tulta. Luulisi kyllä että ihmiset >>>> ennenminkin tukisivat Suomalaista yritystä joka yrittää kilpailla >>>> maailmanlaajuisia ketjuja vastaan kuin aiheetta panettelisivat sitä. >>>> Onko kenelläkään tarkempaa tietoa moisesta sikailusta ja noiden >>>> juttujen todenperäisyydestä? >>>> >>>> Taidan kyllä itse unohtaa koko Hesen ihan noin varmuuden vuoksi. :-( >>> >>> Mistäs tuota tietää, ellei ole itse ollut tekemässä? >>> Reality-Channelilta tulee aika ajoin ohjelma, jossa >>> esitetään turva/vakoilukameranauhoja jenkkilästä, >> >> En ole kyllä nähnyt vaikka on satelliittitoosa sekä Suomessa että USAssa. > > Avaa televiso, käännä näkyviin reality > channel, ja odota; kyllä se sieltä tulee. >
Jaksan tuskin odottaa kesälomaa.
> Mitä tulee tuohon "mälli hampurilaisen välissä" > tarinaan, niin tuohon on helppo lääke; kun seisot > jonossa, niin seuraa katseella kuinka monella > siellä avokeittiössä on "mynan vatkaus" menossa > ja jos kovin monella on, niin lounasta muualla. Jos > runkkuja on vain yksi, niin katso mihin se tähtää ja > tilaa jotain muuta. So Simple. >
Too simple.
|
|
 | | From: | Mikko Peltoniemi | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 00:02:58 -0500 |
|
|
 | Peter Steppe wrote:
> palaute näytti olleen aika tasapuolista. Silmään pisti kuitenkin se että > useat kirjoittajat väittivät olevansa Heseläisiä jotka kierrättivät > lattialle pudonneita pihvejä, räkivät ja jopa masturboivat asiakkaiden
Kyllä saa päässä vikaa, jos oikeasti tuollaista alkaa tekemään. Ja oikeasti, onko McDonald's sitten sen verran parempi työpaikka?
> pikaruokalaan. Ja kaiken lisäksi olen itsekin kuullut ainakin parista > tapauksesta jossa tälläista on epäilty.
No turha kai siitä sitten on keskustellakaan, kun olet kuullut parista "lähteestä". Tottahan sen sitten täytyy olla.
Lisää totuuksia löytyy tuolta: http://www.snopes.com/food/tainted/tainted.asp
> Taidan kyllä itse unohtaa koko Hesen ihan noin varmuuden vuoksi. :-(
Ei taida olla kovin vaikeaa sielläpäin?
Kannattaa samantien unohtaa kaikki ruokapaikat, etenkin kaikki meksikolaiset, McDonald's, BK ja KFC. Ja muistathan myöskin olla ostamatta kaupasta makkaroita, lihaa yleensäkään, ties missä ne ovat kierineet, ja minkälaisen vittuuntuneen työntekijän käsien kautta menneet. Puhumattakaan vihanneksista ja hedelmistä, kaipa tiesti, että lannallahan niiden painoa lisätään?
Taisinpa haksahtaa trolliin...
-- Mikko Peltoniemi Film & Video Editor, Avid Technician at large. http://www.discountcadavers.com
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 11:04:18 GMT |
|
|
 | "Mikko Peltoniemi" wrote in message news:358sd8F4kauvdU1@individual.net... > > Kannattaa samantien unohtaa kaikki ruokapaikat, etenkin kaikki > meksikolaiset,
Jaa että minkä takia juuri meksikolaiset? > > Taisinpa haksahtaa trolliin... > Äitisi taisi haksahtaa.
|
|
 | | From: | Pekka_Lahdenmäki | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 13:10:09 +0200 |
|
|
 | Peter Steppe wrote: > Jaa että minkä takia juuri meksikolaiset?
Koska sä oot siellä töissä.
> Äitisi taisi haksahtaa.
Isäs on nähty naisten vaatteissa. -- Pekka
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 11:20:30 GMT |
|
|
 | "Pekka Lahdenmäki" wrote in message news:cso3ft$l37$1@phys-news1.kolumbus.fi... > Peter Steppe wrote: >> Jaa että minkä takia juuri meksikolaiset? > > Koska sä oot siellä töissä. >
En tee töitä. Työllistän.
>> Äitisi taisi haksahtaa. > > Isäs on nähty naisten vaatteissa. > --
No sano terveisiä!
|
|
 | | From: | Pekka_Lahdenmäki | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 13:36:14 +0200 |
|
|
 | Peter Steppe wrote: > En tee töitä. Työllistän.
En mäkään tee töitä. Sano niille työllistetyilles, ettei runkkaa sun annokseen.
>>Isäs on nähty naisten vaatteissa.
> No sano terveisiä!
Terveisiä! -- Pekka
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 11:45:12 GMT |
|
|
 | "Pekka Lahdenmäki" wrote in message news:cso50p$op0$1@phys-news1.kolumbus.fi... > Peter Steppe wrote: >> En tee töitä. Työllistän. > > En mäkään tee töitä. Sano niille työllistetyilles, ettei runkkaa sun > annokseen. >
Ai oletkin niitä Hesen miehiä :-)
|
|
 | | From: | Pekka_Lahdenmäki | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Thu, 20 Jan 2005 14:56:05 +0200 |
|
|
 | Peter Steppe wrote: > Ai oletkin niitä Hesen miehiä :-)
Enkä ole. Mun mielestä Hese on ihan paska. Niin säkin. -- Pekka
|
|
 | | From: | Peter Steppe | | Subject: | Re: Spermaa Hesen safkoissa? | | Date: | Fri, 21 Jan 2005 00:02:05 GMT |
|
|
 | "Pekka Lahdenmäki" <"Pekka lahdenmaki"@kolumbus.fi> wrote in message news:cso9mg$3th$1@phys-news1.kolumbus.fi... > Peter Steppe wrote: >> Ai oletkin niitä Hesen miehiä :-) > > Enkä ole. Mun mielestä Hese on ihan paska. Niin säkin.
Pekkahan on ilmiselvästi uusi Eino Leino.
|
|