knowledge-database (beta)

Current group: sfnet.huuhaa

Mystinen juttu.

Mystinen juttu.  
Iiro Rämä
 Re: Mystinen juttu.  
A.K.Arsniva
 Re: Mystinen juttu.  
Jouni Nordlund
From:Iiro Rämä
Subject:Mystinen juttu.
Date:Sun, 16 Jan 2005 15:43:31 +0200
Oli synkkä ja hirmuinen yö. AK Arsinva katseli läpimärkien lasiensa
takaa miehen lähes elotonta ruumista, joka makasi sammaleisen
ojanpientareen toisella puolen.
Koskaan pitkän poliisiuransa aikana Arsniva ei ollut kokenut
menettäneensä jotakin, kohdatessaan uhrin, mutta nyt, jos Pauli oli
kuollut, niin Arsnivan elämässä sulkeutuisi yksi ovi lopullisesti.

Arsniva ja Pauli olivat lapsuuden tovereita. Lukion jälkeen heidän
tiensä erkanivat. Arsniva hakeutui opiskelemaan toiselle
paikkakunnalle, kun taas Pauli lähti diplomaatti isänsä mukaan
Vietnamiin, jossa Pauli Hanoin yliopistosta lopulta valmistui
Aasialaisen mystiikan professoriksi

Nyt katsellessaan Paulin ruumista, Arsnivaa kadutti, ettei ollut
pitänyt tiiviimpää yhteyttä häneen. Kuuteentoista vuoteen he olivat
nähneet vain kolmesti. Ja nekin tapaamiset liittyivät aina
hautajaisiin, joiden vuoksi Arsnivan ja Paulin oli ollut tultava
kotikuntaansa.
Arsnivaa kadutti myös se, ettei aikoinaan suostunut Paulin
lähentelyyn. Nyt, monta suhdetta kokeneena, Arsniva tiesi, että Pauli,
tuo turvallisen ihana aina naurava Pauli oli ollut paras, hänen
tähänastisista ystävä suhteistaan. Mutta nyt hän ei saisi koskaan
tietää, miltä tuntuisi saada kokea itsensä naiseksi. Saada kokea
itsensä halutuksi Paulin voimakkaassa syleilyssä.

Jotakin kummaa oli kuitenkin pitänyt tapahtua. Useat kysymykset
jäytivät Arsnivan mieltä hänen katsellessaan miten poliisilääkäri
yritti selvittää Paulin tilaa.
Miksi Pauli oli Suomessa? Miksi Pauli oli soittanut hänelle. Mitä
tarkoitti Paulin kädestä löytynyt kankaan riekale, jossa oli joitakin
omituisia kiemuroita, lähes käärmeen kuvajaisia Arsnivan mielestä. Ja
lopuksi, muttei vähäisimpänä. Mikä oli se faksi, jonka Pauli sanoi
lähettävänsä hänelle. Paulin soitosta oli nyt kulunut yli
kolmekymmentä tuntia, mutta Arsniva ei ollut saanut faksia.
Sen sijaan hän oli noudattanut Paulin epämääräistä kutsua, saapua
Turkuun niin pian kuin mahdollista. Ja nyt saavuttuaan, hän löytääkin
Paulin henkitoreissaan kohtaamispaikalta.

Lääkärin todettua Paulin olevan hengissä, rikosylitarkastaja Arsniva
huokaisi helpotuksesta. Ambulanssin mentyä Arsniva soitti
päällikölleen kertoen kaiken, minkä tapauksesta tiesi, eli ei
oikeastaan mitään, mutta AK sai kuitenkin haluamansa. Hän sai jutun
tutkittavakseen.
Ensi töikseen Arsniva julisti tapaukselle täydellisen
uutispimennyksen. Vedoten Paulin diplomaatti vanhempiin. Sen jälkeen
hän järjesti Paulille ympärivuorokautisen vartioinnin. Kuin myös
samalla kielsi kaikki mahdolliset vierailut potilaan luona. Hoitajan
ja Lääkärin piti olla poliisin palveluksessa. Paulia varten varattiin
kolme sydänambulanssia, joiden kuljettajien oli oltava poliisista. Sen
jälkeen Pauli siirrettiin kerran vuorokaudessa sairaalaan, jonka tiesi
vain AK ja ambulanssin kuljettaja. Kaikki kolme ambulanssia lähti
saman aikaisesti, mutta kotvan ajeltuaan niistä kaksi palasi takaisin.
Kunnes seuraavana päivänä jonkun järjestetyn sairaankuljetuksen vuoksi
autot saatettiin jälleen yhteen.

Arsnivan saatua ruletin pyörimään, hän alkoi selvittämään Paulin
Suomeen tulo tapaa, hotellia, puheluita, eli hän komensi kuudentoista
miehestä ja naisesta koostuvaa ryhmäänsä kuin kenraali joukkojaan.
Lopulta kuva Paulin toimista alkoi piirtyä Turkulaisen hotellin
auditoriossa olleelle suurelle tarrataululle.
Kaikessa hiljaisuudessa Arsniva oli kopioinut Paulin kädestä löytyneen
kankaanriekaleen, ja lähettänyt peitetarinalla varustetun kyselyn
aasialaisen mystiikan asiantuntijoille. Jos joku vastaisi, niin
vastaus menisi latinalaisen amerikan kulttuurievolutiiviselle
tutkimusosastolle, ja sielläkin Arsnivan setä vainaan leskelle, joka
oli kyseisen paikan johdossa.


Jatkuu..............jos elämäkin........

iiro
From:A.K.Arsniva
Subject:Re: Mystinen juttu.
Date:Sun, 16 Jan 2005 17:28:39 +0200
In article ,
Iiro Rämä wrote:

> Kaikessa hiljaisuudessa Arsniva oli kopioinut Paulin kädestä löytyneen
> kankaanriekaleen, ja lähettänyt peitetarinalla varustetun kyselyn
> aasialaisen mystiikan asiantuntijoille.

Tosta lähtis muuten seuraava sigu, mutta taitaa olla vähän liian pitkä.
Hmm.

--
A.K.Arsniva
erikoispilitarkastaja
From:Jouni Nordlund
Subject:Re: Mystinen juttu.
Date:Sun, 16 Jan 2005 23:22:30 +0200
A.K.Arsniva kirjoitti viestissä DE0139.17283916012005@nyytiset.pp.htv.fi>:
> In article ,
> Iiro Rämä wrote:
>
> > Kaikessa hiljaisuudessa Arsniva oli kopioinut Paulin kädestä löytyneen
> > kankaanriekaleen, ja lähettänyt peitetarinalla varustetun kyselyn
> > aasialaisen mystiikan asiantuntijoille.
>
> Tosta lähtis muuten seuraava sigu, mutta taitaa olla vähän liian pitkä.
> Hmm.

Tai tästä:

päivitin 98:sin xp:eex niin tämän jälkeen polen päässyt vain koneen
käynnistämisen jälkeen nettiin ja yhteys katoaa aina kahden minuutin
käytön jälkeen, oe kuitenki toimii vallan mainoisti mulla on welho
kaapelimodeemi siis kaikki apu ois paikallaan

(alkuperä selvinnee Googletuksella, tai asiakasohjelmasi toiminnolla
mikäli seuraat kyseistä ryhmää).
--
Jouni Nordlund, Satakunta
Fillarit telineeseen, kiitos.
   

Copyright © 2006 knowledge-database   -   All rights reserved